lauantai 28. syyskuuta 2013

The Angel Birthday Card to Sari.H and Wednesdays Stitching Marathon pictures :)




                         Rauhallista  Mikkelinpäivän-aattoa !



Keskiviikon rp.maratonilla jota venytin  seuraavaankin  päivään  onnistuin vihdoin pistelemään valmiiksi yläosan aakkoset ja kehystämänn ne.Talon pihalle ilmestyi juuri sellainen  pieni  iloinen koira joka on hyvin tyypillinen amerikkaisille vanhoille "Schoolgirl-Samplereille.


Vuosia sitten aloittaessani työn tein laskuvirheitä joiden tähden "aakkos-laatikko" on hiukan liian iso..niinpä lisäsin kuvaan kolme pientä kuvioita,Avaimen Kala-symboolin ja Ristin .Tietenkin joudun myös aikanaan  "modifoiman" ulkoreunan boordiakin mutta sepä on sen ajan murhe ;)



Huomenna Luterilaisissa Kirkoissa vietetään Mikkelinpäivää eli Lasten ja Enkelien päivää .On siis  sopiva hetki laittaa tänne kuva askartelemastani Sari.Hn synttärikortista.Kortin oik. ylänurkssa oleva beige-vaal.punainen rusettikoriste on ensin käsin ompelemani ja sitten korttiin  kiinnityksen  jälkeen lisäsin  lehdet ja paperiruusut.


Enkelin takana on kakskerrosta  aitoja vintage-pitsejä.
Ne olen saanut  äitini eli Eeva-Mummin aarre-arkusta eli vanhasta käsityölaatikostaan. Kellastuneetkin pitsin palat  sopivat tähän käyttöön.
  Sivelin korttiin lopuksi  valkoista struktuuri-pastaa eli valkoista maalia jossa on mukana puuvilla/selluloosakuitua.
 Sari.H. tykkäsi kortistaan kovasti ja minulle tuli tosi  hyvä mieli kun sain ilahduttaa häntä tällä 110% prosenttia mun tyyliä olevalla kortilla :)


Sari.H.lla oli tälläinen enkelipatsas kokoelmissaan ja tietenkin minun piti saada samanlainen ;)



Kiitos ystävällisistä kommenteistanne !

Kristiina oli ihana ja suunnitteli ja toteutti blogiini uuden syksyisemmän ulkonäön-
Mitä tykkäätte uudesta lookistani ?
 Hiukan lämpimämpiä syksynsävyjä muuten  tuttua Lumivalko ja Ruusunpuna- tyyliä.
Yläbannerin oik. kulman punarinta-pistely  on vanhasta  Vervacon kittistä jossa oli tarpeet neljän vuodenajan lintuihin.


********************************

Hello friends!

Tomorrow we celebrate Saint Michaels Day in our Evangelical Lutheran Church- the Celebration is also  called The Angels-and Childrens Day.
That is why have saved the photo of my romantic Angel card I made for Sari.H as a Birthday Card to this particular post..
I love the old laces my dear Mom has collected for me and it is always a joy to use them at cardmaking.
There  is two layers of these vintage treasures behind the Angel picture in the card. .

I did some progres on my Wednesday Stitching Marathon piece.I finished the alphapet rows and the black thin border .Beacause of my miscounting years ago when I started this sampler there was  some empty space between the alphapet rows.
I added the Key ( "of my heart") .the small fish ( an ancient Christian symbol for Jesus) and a tiny Cross.
Of course I know the miscounting affects to the large "Rosehip"-border but I really do not worry about it!? ;)
I will somehow modifie the poor pattern when needed :) :)

Thank You again for the comments-I just love when you leave a note when visiting my little blog !

Do You like the new more Fall Colors using look of my blog! ?

My DD made the banner and everything and I am so thankfull to her !

With Blessings,Lumiruusu


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Renato Parolin Scissor Fob from Eila




"Kun on pienet ilot voi iloita useammin "

Niin luki Eilalta tulleessa postikortissa ja mukana yllätys-postissa oli
Renato Parolinin Talvi/Joulu-mallikirjasta pistelty syksyisen-värinen saksikoriste.Tälläinen posti on kyllä jo isompikin ilo varsinkin kun olin juuri valitellut Kristiinalle etten ole kerinnyt aarteeseeni eli Sajoun saksiin pistellä arvoistaan saksikoristetta. Kiitos Eila, jälleen kerran ihan koko sydämestäni -olet ihana ihminen ! :)


Lähikuvassa (tosin hieman liian valoisassa) näkyy hyvin että hei,sehän onkin ruusunoksa-tosin kauniissa syys-asussaan!
 Eila oli inspiroitunut samplerini ruusunmarja boordissa ja nähtyään mallin "kokenut ilmeisesti pakottavaa tarvetta pistella sen ihan heti Maijalle " :) :) Tumman ruskea tiheä pellava sopii täydellisesti ja siitä erottuu hyvin nuo pienet siniset lumikiteet joilla koko piha ja metsä olikin eilen  aamulla peitetty.Misty -koira ihmetteli tosissaan "outoa  valkoista  ja kylmää" -hän on siis vasta viime kesän pentu eikä ole talvea vielä nähnytkään...


Kukkakuvaa etsiessäni sattui silmiin kansio jonka nimi oli "Syksyn sävyjä" ja sieltä poimin tämän kuvan mandariinin keltaisista ruusuista  iloksemme .

Kuvia eilisesta Rp.Maratonista ja korttiaskarteluista on tulossa -kiitos jälleen kommenteista.
Mukavia Syyspäiviä ja paljon x-pistoja kaikkien töihin :)

***************************************

Oh,yes !!-I am AGAIN  totally spoiled by Eila and I know it !!!

My dear blogging friend Eila from the other part of Finland and who I have ever met did it again !!! She send me a little treasure -a most beautifull Scissor Fob stitched from the pattern found from an Italian designer's Renato Parolin'ss wonderfull book "Colori d'inverno" -The Colours of Winter.
Renato Parlini is very famous and popular here in Europe and he has a significant style same time minimilastic and decorated-MostLy they are forest animals and little scenes of woods,the trees ,flowers and.lovely alfabets etc.

Eila know I love roses and even rosehips as she have seen in my "This is a Day " sampler where the border often described as "Strawberry pattern" looks far more like as a rosehips on a row ;)
Thank You so much Eila -You are really a sweet friend to me !

Thank You for all the comments and excuse me if  I have not been commenting as often in Your blogs as I have used to.I just have worked very long days /evenings /nights because of the "Potato Season " .
I promise I will catch up Your blogs when this crazynes in the farms around us  and our  trucking company is settled and all the  farmers potaoes are safe and sound in the factories  :)

With Blessings,
Lumiruusu


lauantai 21. syyskuuta 2013

The Birthday Gifts to Sari.H-A stitched doily and lovely stash :)





Hei Taas!


Vihdoinkin on aika näyttää Teille edes yksi monista Salaisista Töistäni eli
 vanha pieni, pitsillä ympäröity pellavaliina. Se koki muutoksen kun pistelin siihen"Punaista,Sinistä Valkoista"-kirjasta pienen enkelin ja tähtiä.Vanhan Gospellaulun säe sopii täydellisesti Sari.H.lle ja sen kirjoin ns. yhden yli,.lanka on DMCn Ecrua.Lisäsin liinaan yhden kerroksen luonnonvaaleaa pitsiä ja virkatun koristesydämen johon ompelin helmiä.




 Lähikuvassa helmetkin näkyvät paremmin.Idean liinaan sai jostain suomalisesta askrtelu/käsityö blogista jonka kirjoittaja oli tähän tyyliin koristellut liinoja tosin käyttäen laakapistokirjontaa.




Kolmen Emännän Ristipistokerhon perinteitä noudattaen joimme tänään juhlavat synttärikahvit ja annoimme  Pirkon kanssa yhdessä hankkimamme lahjat Sarille...mitähän paketistä tällä kertaa löytyikään?!



 Perinteinen Dimensions Gold-kitti "Christmas Sled Stocking"  oli varma valinta ...



..ja Stoney Creekin uutuusmalli "Lamp Unto My Feet" on ihan 100% Sarin tyyliä .Hän  on tehnyt tästä sarjasta useita malleja toisille lahjaksi tämän .mallin mukana olikin ehto  että aikanaan valmiin työn pitää Sari sitten ihan itse ! ;)



Metalliset kukkaron/kassin sulkijat ja  pussukat joissa on juuri tälläinen mekanismi on niin Sari.H.n juttu-tästä kirjasta löytyy ihan hurmaavia malleja ja ideoita viimeistelyyn .. suosittelen kirjaa  kaikille .romanttisen tyylin ystäväille :)






Meillä on kerhossa tapana että ennen synttäreitään saa aina toivoa jotakin ja tänä vuonna Sari.H.n toivemalli oli Stoney Creekin "Messengers of Peace"  enkelit joka tietenkin oli myös paketissa.


Kiitos jälleen kommenteistanne!

Meillä alkoi tänään ensimmäinen sade tosi ,tosi pitkän aurinkoisen kauden jälkeen-tuli heti niin syksyisen raikas tuoksu luontoon

Rauhallista huomista Sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

**********************************************


Hello again!

Today we celebrated Sari-H.s Bitrhday at our tiny Three Ladyes Stitching Club.
I stitched her a special small doily-it is originally from some Charity Shop-I just stitched an Angel and Stars from the French Book Stitch Blue,White and Red" and also one verse from the Old Gospel Song
"All night all Day Angels watching over me"...it is stitched over one thread.The floss is a traditional DMC Ecru Mouline Cotton.

I added a one lace and a crocheted embelishment (from the craft store) .There is only some pearls siotched to the flower..

She get of course plenty of gifts -They are all in the pictures above.

Thank You for the comments!
with Blessings,Lumiruusu


maanantai 16. syyskuuta 2013

A very Pink and Girly Post -My old CH Samplings Cats Ornament and tiny progress with WIP Sampler





                         ..."Ruusunkukkia kannan kädessäni",kannan kädessäni, ..."


Tällä kertaa ei kylläkään sinisiä eikä punasia niin kuin kansanlaulussa vaan hempeän persikan sävyisiä vaaleanpunaisia... Nämä  kukkivat kauniisti valoisalla keittiönpöydällä ja kantavat kaulassaan pehmeän syksyn väristä Carriagehouse Samplingsin C is for Cat koristetta jonka viimeistelin Tyrnävän rp.viikonlopussa pari vuotta sitten.



Vaikka työ ei olekaan  suuren suuri ,on se yksi  lempparipistelyistäni ,mallissahan oli ihan selvästi minun rakkaat kissani  Erotuksena sisarestaan Melissa-Babyllä on tietenkin "timanttikaulapantansa" yllään ;) ;)




Keskiviikon Maratoni meni minulta "virallisesti" ohi sillä jouduinkin lähtemään Mika-Isännän kanssa töihin eli siirtämään iso rekkoja pellolta toiselle  hänen perässäänn Toyta Hilux nelivedolla ajaen.Välillä ajettiiin pitkin peltoja ja sitten taas hurjan mutkaisia ja kuoppaisia hiekkateitä :) Niinpä pistelin työtä vasta seuraavana päivänä ja tässä tulos : muutama ruusunmarja köynnöksineen ja kruunu.




Kristiina sai vihdoinkin Japanilaisen "Baby The Stars Shine Bright"-merkkisen Merry Sweet Castle-mekon jonka kangas on niin suloinen ettei voi olla tottakaan ! Katsokaas tätä lähikuvaa printistä :


 

Kakkulinna,Pipari-hevosia ja on ruuja ja rimpsuja ! :) :)






Kristiina tekee nykyään myös näitä Japanilisella Deco-Den tyylillä koristeltuja peilin /valokuvan tai pienen taulun kehyksiä. Ensin vaikka  kirpparilta löytynyt puukehys maalataan ja sitten siihen kiinnitetään pitsi ja valtava määrä timantteja.silkkiruusuja ja mitä tahansa super-tyttömäisiä koristeita joita usein käytetään myös korttiaskartelussa..




Tämä Hello Kitty kortin kehys on mun suosikki - aah!  mitkä ruusut ,ja tuo pikku Balleriina on niin suloinen yksityiskohta  ! :)


Kiitos ihan jokaisesta kommentista !

Minulla on meneillään salaisia pistelyjä  ja tietenkin yritän saada eteenpäin sampleriani.
Mukavaa alkanutta viikkoa ja mahdollisimman paljon pieniä x-pistoja kaikkien töihin  !!


*******************************************


Hello again my dear blogging friends!
How are You all today!


Sorry it took a week before I could post again but this season is very busy in our Trucking Company  and I have to be helping my DH daily.

I only managed to stitch some rose hips and a crown to my This is a Day sampler..I love it even it had  mistakes.I started it for/five years ago when Ialso  started stitching-hobby - somehow I feel now that  I do not want to re-stitch the mistakes because I hope this sampler will so how my stitchg skils have improved by years.

I allways love to see pictures of old samplers how the stitcher have tryed her best even there is something "wonky" in her stitching.

Sun shines direct to my kitchen table in the mornings so the rose enjoys her life and has made many flowers. The Carriage HouseSamplings C is for Cat is stitched some years ago and as you see  there is obviously my two grey cats in the pattern !!  I  just added the diamont collar to Melissa-Babys picture  to make it right:

My DD Kristiina has bought  her dream dress  it is from the famous  Japanese "Baby The Star Shine Bright-brand and name of the dress is  "Merry Sweet Castle"

I would descript  the print and dress  is more than "Sweet"...

She also has started to do Japanese Deco-Den craft what means decorating cell phones,I-pad covers or frames with the  ribbons,laces little diamonds and all kind of decorations often used in cardmaking..
What do think about these super-hyper pink and glittering frames ?? Have You ever seen these before?

Thank You for visiting my little blog You are all so kind and sweett when commenting!!
Thank You!

With Blessings,
Lumiruusu

perjantai 6. syyskuuta 2013

New Home Card,just a tiny progress on my sampler etc.





Ja taas on perjantai !?  :)

Kylläpä tämäkin  viikko on kulunut huimaa vauhtia ja nyt vihdoin aika hetken levähtää..

Keskiviikkona vein "Onnea ja Siunausta Uuteen Kotiin-kortin " hyvin "erityiselle" nuorelle miehelle joka muutti ensimmäiseen omaan asuntonsa ,jonne toki saa tarvitsemaansa tukipalvelut .Uudesta  kodista on lyhyt matka Työtoiminta-keskukseen jossa .hän käy päivittäin töissä..



Tiesin että kortin saajan , kutsutaan häntä nyt nimellä "J." ,lempiväri on keltainen ja hän tykkää kovasti kissoista joita on aina koti-perheessään saanut helliä.
Korttiin ilmestyi siis herttainen kissanpoika taustanaan uuden asuinalueen eli "kirkonkylän talot".
Tilda-enkeli taas muistuttaa asioista joita ystäväni on luonani  Pyhäkoulussa oppinut ja jotka ovatkin   hyvin tärkeitä "J".lle.Kortin värit ovat heleän vaaleat kuten piirretyissä ohjelmissa joista ystäväni kovasti  pitää.



Facebookkiin laitoin jo tämän kuvan josta näkyy että sain täytettyä Keskiviikon-maratonissa tähän asti pistelemieni akkosten välit luonnonvaalealla WDW Conch -langalla.Casa Cenina toimitti ennätysnopeasti minulle  puuttuvaa
Gast PicnicBasket että voin  jatka reunaboordia. Minusta nuo oranssinpunaiset "Pallukat " boordissa ovat kuin ruusunmarjoja?! Entä Teistä?





Pieni kuvasarja Mistystä ,joka nukuu usein asennossa jossa hän muistuttaa meistä hellyttävää  kuuttia :)
Typykällä on vielä pentukarvaa joka ei sitten millään meinaaa pysyä siistinä, vaan hetkessä harjaamisen jälkeen alkaa taas kihartua ja vanua :) Takamuksiin alkaa kyllä jo selvästi muodostua pöksyt samoin etujalkoihin on ilmestynyt jo pidempää suoraa päällyskarvaa.



Misty ja "Hoitotäti-"Isosiskonsa" Miss Namine -ystävykset nukkuvat samalla peitolla ja ...



syövätkin toisinaan samasta kupista, jossa on kyllä Mistyn ruokaa -ei sentään Shebaa.Tyttöjen kupin olen siirtänyt ylös työtasolle ettei Hauva syö heidän herkkujaan.. Kyllä ovatkin suloiset nämä Äidin Kullanmurut :)



...Odottamani Cross Stitch Chrtistmas Favourites lehti ilmestyi R.kioskiin ja samalla ostin uusimman
 Cross Stitcherin.Joululehdessä oli upea iso Piparkakkutalo -malli ja CC.stä jäi mieleen hellyyttävä karuselli hevosinen ja ihanat Prinsessanvaunut .

Mukavaa viikonloppua teille kaikille ihanille ihmisille :)


*************************************

Home Sweet Home -I really agree whit that!

I love my home I was honored to make card to my stitching friends son ( 20 years old) who moved to his own home. He has "SpecialNeeds " and in his new home he will get everyday all help he needs in his daily life.

He loves cats and kittens cartoons and yellow is his favourite colour.I have a special bond to thi young man because he has been on my Sunday School.That is why there is also an Angel in the card.

I get only very few stitches done on Wednesdays Stitching marathon : I get some GAST Picninc Basket thread from Casa Cenina so will now keep stitching the border.

Here is again some pictures of Misty Chow Chow Puppy and her best friend Miss Namine.

Thank You for the comments!
With Blessings,Lumiruusu